Urheilijan kasvatus on tiimityötä, jossa yhdistävät voimansa niin vanhemmat, urheiluseurat, koulut/päiväkodit kuin muukin yhteisö. Ilman hyvää ja toimivaa tiimityötä tulosten saavuttaminen on haastavaa.
LPS seuravalmentaja Ilkka Salonen on tehnyt liikunnanohjaaja AMK opintojensa opinnäytteenä futisvanhemman käsikirjan, jonka avulla itse kukin voi tutustua omaan rooliinsa futispelaajan vanhempana. Kevään 2025 aikana esittelemme futisvanhemman käsikirjaa artikkelisarjan avulla. Artikkeleissa keskitytään aina yhteen osioon kerrallaan.
Ensimmäisessä osiossa teemana on motivaation, ilon, innostuksen ja intohimon tukeminen.
Vanhempana tärkeintä on tarjota taustatukea, joka auttaa lasta nauttimaan ylipäätään liikunnasta, lajista ja kehittymään niissä omalla tahdillaan. Tuki voi ilmetä monella tavalla, kuten kannustuksen, läsnäolon ja käytännön avun muodossa. Lapsen tai nuoren matka jalkapallon parissa on pitkä ja täynnä sekä onnistumisia että haasteita. Alla muutama näkökulma siihen, miten vanhempi voi tukea pelaajaa ja edistää motivaatiota, iloa, innostusta ja intohimoa lajiin:
Vanhempien rooli nuoren urheilijan tukemisessa
Vanhempien rooli nuoren liikuntaharrastuksen tukemisessa on korvaamaton. Kun vanhemmat tarjoavat lapsilleen oikeanlaista tukea ja kannustusta, syntyy terve pohja liikunnan ja urheilun elinikäiselle harrastamiselle. Vanhempien aktiivinen osallistuminen voi luoda lapselle paremmat edellytykset liikuntaharrastuksen jatkamiselle ja kehittymiselle. Tutkimuksissa henkilökohtaiset keskustelut nousevat esiin tehokkaana tapana antaa palautetta ja tukea nuorta urheilijaa. Innostus ja kiinnostus tarttuu eli olemalla kiinnostunut lapsen harrastuksesta tuet innostuksen syttymistä. Kotimaisten LIITU 2020 ja 2022-tutkimusten mukaan noin kolmasosa lapsista kokee saavansa riittävästi tukea, keskimmäinen kolmasosa joskus ja kolmas kolmasosa kokee sen puutteelliseksi.
Motivaation merkitys
Motivaation kehittymisessä vanhempien rooli on keskeinen. Vanhempien on hyvä tukea lapsensa kehitystä antamalla positiivista palautetta ja kannustamalla sopivasti haastavien tehtävien suorittamiseen. Ryanin ja Decin itsemääräämisteorian mukaan motivaatio rakentuu kolmelle peruspilarille: koettu pätevyys, autonomia ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Nuoren kokemus onnistumisista, mahdollisuus vaikuttaa omaan tekemiseensä sekä tunne ryhmään kuulumisesta vaikuttavat merkittävästi sisäiseen motivaatioon. Vanhempien tulee kiinnittää huomiota positiiviseen puheeseen lapsen joukkuekavereista ja joukkueurheilusta ylipäätään.
Ilo, innostus ja intohimo urheilussa
Liikunnan ja urheilun ilon, innostuksen ja intohimon säilyttäminen on avainasemassa nuoren motivaation ylläpitämisessä. Vanhempien on tärkeää huomioida lapsen kehityksen tukemisessa tehtäväsuuntautuneisuus eli keskittyminen oppimiseen ja omaan kehitykseen kilpasuuntautuneisuuden sijaan. Liiallinen kilpailullisuus voi aiheuttaa stressiä ja heikentää motivaatiota, mikä saattaa johtaa harrastuksen lopettamiseen. Valmentajien ja vanhempien yhteistyöllä voidaan luoda motivoiva harjoitusympäristö, jossa uskalletaan yrittää ja epäonnistuminen on sallittua.
Vanhempien tuki monipuoliseen liikuntaan
Vanhemmilla on suuri vaikutus siihen, millaisia liikunnallisia kokemuksia lapsi saa. Varhaislapsuudessa monipuolinen liikunta edistää hermoston kehitystä ja tukee myöhempää liikunnallista aktiivisuutta. Vanhempien olisi hyvä tarjota lapsille mahdollisuus kokeilla eri liikuntalajeja, mikä voi myös auttaa löytämään oman mieluisan harrastuksen. Palloliiton ja Jyväskylän yliopiston yhteisessä tutkimuksessa suomalaisten A maajoukkueen pelaajien urheilupoluista korostuu vanhempien antama esimerkki. Pelaajien lapsuus- ja nuoruusvaihetta luonnehtii runsas liikkuminen sekä eri liikuntamuotojen ja lajien kokeilu. ”Vanhemmat vei meitä lapsena kaikkiin liikuntajuttuihin, jos haluttiin ja perheenä liikuttiin paljon ulkona. Ihan perusliikuntaa.”
Muistilista vanhemmille:
- Korosta liikunnan iloa, innostusta ja ryhmässä toimimisen merkitystä.
- Tue lapsen oppimista ja kehittymistä eikä pelkästään kilpailullista menestystä.
- Ole läsnä tukemassa nuorta pettymyksissä ja tappioiden hetkellä.
- Huolehdi myös muiden elämänalueiden, kuten opiskelun ja sosiaalisten suhteiden, tasapainosta.
Lue lisää:
Futisvanhemman käsikirja, Ilkka Salonen 2024
Selvitys jalkapallon A-maajoukkuepelaajien urheilupoluista 2024