Ajankohtaista

Hallitus tiedottaa

Julkaistu: 12.01.2021 16:31

Treenit jatkuvat talvesta ja koronasta huolimatta

Vuosi 2020 toi vähintään riittävän määrän haasteita kaikkien elämään ja suuri osa haasteista heijastui myös niin lasten kuin aikuistenkin liikuntaan ja urheiluun. Haasteista huolimatta ulkolajit kuten jalkapallo ovat olleet moniin muihin lajeihin verrattuna hyvässä asemassa. Kevään taukoa lukuun ottamatta harjoitukset ja pääosin pelitkin ovat jatkuneet suhteellisen normaalisti. Monissa lajeissa on pitkittyneen virustilanteen vuoksi jouduttu harrastajapaon eteen. Jalkapallossa lisenssipelaajien määrä väheni vuoteen 2019 verrattuna muutaman prosentin, LPS:ssa lisenssipelaajien määrä sen sijaan nousi vuoteen 2019 verrattuna noin viisi prosenttia. Todettakoon myös ettei ainakaan seurahallintoon ole tullut tietoon yhtään LPS:n toiminnassa saatua koronavirustartuntaa.

Ulkona treenaaminen on ollut LPS:lle sekä kirous että siunaus. Seuramme talviolosuhteet ovat pääosin ulkona ja siksi loppuvuoden rajoituksetkaan eivät osuneet kovin lamaannuttavasti LPS:n toimintaan. Suurin osa sisätreeneistä on saatu järjestettyä mielekkäästi ulkona. Seuraavan haasteen asettaa talvi, Hertan jäädytys ja lämmittämättömän ja kattamattoman kentän ylläpito.

Treenit pyörivät edelleen normaalisti Ilomäellä ja Hertalla.

 

Olosuhteet

Työskentely talviharjoitteluolosuhteiden parantamiseksi jatkuu. LPS on tehnyt kaupungin liikuntatoimelle esityksen johon nyt odotetaan vastausta. Samalla kun kaupungille tehtiin esitys esitettiin liikuntajohdolle myös kutsu tulla LPS:n hallituksen kanssa keskustelemaan alueen jalkapallo-olosuhteista ja niiden parantamisesta.

 

Kannatusjäseneksi

Jos haluat tukea paikallista jalkapalloa, on LPS:n kannatusjäsenyys yksi hyvä vaihtoehto. Tammikuun aikana aloitamme kampanjan, jossa voit kätevästi hankkia LPS-kaulahuivin ja kannatusjäsenyyden yhdessä paketissa. Pysy kuulolla.

 

Varapuheenjohtaja ja jaostojen vetäjät valittu

LPS:n syksyllä aloittanut uusi hallitus on aloittanut työnsä kokoontumalla joulukuussa ja tammikuun ensimmäisellä viikolla. Hallituksen seuraava kokous pidetään 1. helmikuuta.

Uusi hallitus valitsi keskuudestaan seuran varapuheenjohtajaksi toista vuotta LPS:n hallituksessa olevan Kaisa Arrateigin.

Varapuheenjohtajan lisäksi myös LPS:n hallituksen jaostot saivat vetäjät. Eri asioihin vihkiytyneet jaostot toimivat hallituksen työrukkasina ja valmistelevat omaan aihepiiriinsä kuuluvat asiat hallituksen päätettäviksi. Hallituskaudella 2021 LPS:ssa toimii seuraavat jaostot:

  • Hallintojaos (Jari Partanen)
  • Urheilutoimi (pj Niko Ruuth & Kaisa Arrateig)
  • Sidosryhmät ja viestintä (Hanne Nystedt)
  • Tyttöjalkapallo (Assi Salminen)
  • Pelaajarahasto (Harri Kiema)

Jaostoissa toimii vetäjien lisäksi seuran työntekijöitä ja seuran jäseniä.

LPS:lle naisten edustusjoukkue

Laajasalon palloseura perustaa kaudelle 2021 naisten edustusjoukkueen. Joukkue aloittaa näillä näkymin nelosesta ja aika näyttää mille tasolle joukkue asettuu. Joukkueen toiminta aloitettiin loppusyksystä ja ennen koronarajoitusten tuomaa pakollista taukoa, oli treeneissä hyvä pöhinä kun liki 30 nuorta naista kävi kokeilemassa joukkueessa. Tällä hetkellä pelaajia on noin 25 ja siitä on hyvä ponnistaa kohti kesän pelejä kunhan aikanaan sallitaan aikuistenkin yhteisharjoittelu.

Naisten joukkue on tärkeä osa tyttöpelaajaputkea, jonka tukemiseksi LPS perusti tyttöfutisjaoston hallituksen alaiseksi työrukkaseksi.

Yhteistyössä