Säännöt


 


Pelaajalla tulee olla edustusoikeus seurassa, jota hän turnauksessa edustaa. Pelaajalla on edustusoikeus turnauksessa vain siinä joukkueessa jonka pelaajalistalle hänet on nimetty.

Kentällä on joukkuetta kohti kerrallaan 9 pelaajaa. Vaihto-oikeus vapaa, ns. lentävät vaihdot, mutta erotuomarin luvalla pelikatkojen aikana. Kentältä poistuvan pelaajan tulee poistua kentältä ennen vaihtopelaajan astumista kentälle. Vaihdot tapahtuvat keskiviivan tuntumasta.

Vaihtopelaajat pitävät yllään teknisellä alueella pelipaidan väristä erottuvaa värillistä peliliiviä.
 
Peleissä on voimassa keskiviivan paitsiosääntö.

Maalipotku potkaistaan rangaistusalueen sisältä maalialueelta (arvioidulta "vitosen" alueelta). Vastustajien on oltava aloitus-, vapaa-, kulma- ja rangaistuspotkuissa vähintään 5,5 metrin etäisyydellä pallosta. Maalipotkussa vastustajan on oltava rangaistusalueen ulkopuolella. Rangaistuspotku potkaistaan 7,5m etäisyydeltä.
 
Suoralla potkulla aloituksesta tehty maali johtaa maalin hylkäämiseen ja siitä tuomitaan maalipotku tai kulmapotku kentän siitä päädystä, jonne maali suoraan aloituspotkusta tehtiin, riippuen siitä potkaistiinko pallo omaan vai vastustajan maaliin.
 
Väärä rajaheitto johtaa välittömästi uuteen rajaheittoon vastustajan hyväksi.
 
Otteluohjelmassa vierasjoukkueeksi merkitty aloittaa ottelun. Kotijoukkueeksi merkitty valitsee aloituksessa kenttäpuolen.
 
Maalin leveys 5m (pieni maali).
Kentän koko n. 64 x 50m
 
Alkulohkon järjestyksen lohkojenväliseen loppusarjaan sekä loppusarjasta sijoituspeleihin ratkaisee:
1. Pisteet
2. Keskinäinen ottelu / keskinäiset ottelut
3. Keskinäisen ottelun / keskinäisten otteluiden maaliero
4. Kaikki tehdyt maalit
5. Maaliero (+/-)
6. Arpa
 
Lohkojenvälisessä loppusarjassa ei pelata jatkoaikaa, vaan voittaja ratkaistaan suoraan rangaistuspotkukilpailulla. 
Jos loppusarjan sijoitusottelu (neljä viimeistä peliparia) päättyy tasan varsinaisella peliajalla, pelataan 2 x 5min jatkoaika, minkä jälkeen mennään tarvittaessa rangaistuspotkukilpailuun.
Rangaistuspotkukilpailut suoritetaan kolmella, varsinaisen peliajan loputtua kentällä olleella pelaajalla, minkä jälkeen kentällä pelin loputtua ollut pelaaja kerrallaan (eri pelaajat) ratkaisuun saakka. Maalivahtina rangaistuspotkukilpailussa aloittanutta maalivahtia ei saa enää vaihtaa, paitsi loukkaantumistilanteessa. Tuomari pitää pöytäkirjaa potkaisijoista.
 
Varsinaisen peliajan puoliaika on kolmen minuutin mittainen. Jatkoaika alkaa välittömästi yhden minuutin kuluessa varsinaisen peliajan päättymisestä. Jatkoajalla ei ole puoliaikaa, vaan peli jatkuu kenttäpuolten vaihtamisen jälkeen välittömästi.
 
Muilta osin toimitaan SPL:n sääntöjen mukaan.
 
PELITAPA:
 

 Ikäluokka 

  Peliaika 

 Pelitapa 

Pallo

    TD12

 2 x 20min

   9 v 9

   4

 
YLI-IKÄISYYS:
 
Joukkueessa sallitaan yksi yli-ikäinen pelaajaa. Yli-ikäiset pelaajat tulee olla nimettynä ko. pelaavaan joukkueeseen ennen kauden alkua seuran SPL-piirin ohjeiden mukaan. Yli-ikäinen pelaaja voi olla ainoastaan yhden vuoden yli-ikäinen. Joukkueenjohtajan on varauduttava tarvittaessa esittämään kirjallisen todisteen yli-ikäisyysluvasta. Yli-ikäinen pelaaja merkitään pelaajaluetteloon lisämerkinnällä (Y). 
 
Etukäteen ennen turnauksen alkua tehdystä perustellusta kirjallisesta esityksestä voidaan haastesarjassa harkinnanvaraisesti joustaa tästä säännöstä. Tällöin useamman yli-ikäisen pelaajan pelaaminen joukkueessa ei saa ratkaisevasti nostaa joukkueen yleistä taitotasoa. Jouston tarkoituksena on luoda mahdollisuudet osallistumiselle, jos osallistuminen muutoin olisi kiinni yli-ikäisten pelaajien määrästä. Mikäli joukkueelle on annettu lupa peluuttaa useampaa yli-ikäistä pelaajaa joukkueessa, saa kentällä olla yhtä aikaa ainoastaan kaksi yli-ikäistä pelaajaa.
 
VAROITUKSET:
 
Turnauksessa käytetään keltaista ja punaista korttia.

Mikäli pelaajalle näytetään turnauksessa kaksi keltaista korttia eri peleissä, johtaa se yhden pelin pelikieltoon (seuraava oman joukkueen peli, paitsi sijoitusottelu). Sijoitusotteluihin (joukkueen viimeinen peli) keltaisten korttien varoitustilit nollaantuvat kaikilla pelaajilla. Varoitetun pelaajan nimi kirjataan pelaajaluetteloon keltaisella värillä siihen saakka, kunnes joukkueella on sijoitusottelu. Pelikiellossa olevan pelaajan tilalle saa kutsua uuden pelaajan seuraavan pelin ajaksi, mutta tämä ei saa olla yli-ikäinen.
 
Mikäli pelaajalle näytetään turnauksessa kaksi keltaista korttia samassa pelissä, johtaa se pelaajan ulosajoon kentältä. Ulosajetun pelaajan tilalle ei saa kesken olevaan peliin ottaa uutta pelaajaa. Ulosajetulle pelaajalle määräytyy yhden pelin pelikielto (seuraava oman joukkueen peli, myös sijoitusottelu). Ulosajetun pelaajan nimi kirjataan pelaajaluetteloon keltaisella ja punaisella värillä siihen saakka, kunnes pelikielto on kärsitty. Ulosajetun pelaajan tilalle saa kutsua uuden pelaajan seuraavan pelin ajaksi, mutta tämä ei saa olla yli-ikäinen.

Mikäli pelaajalle näytetään suoraa punaista korttia, johtaa se pelaajan ulosajoon kentältä. Ulosajetun pelaajan tilalle ei saa kesken olevaan peliin ottaa uutta pelaajaa. Ulosajetulle pelaajalle määräytyy seuraavien kahden pelin ajaksi pelikielto turnauksessa (myös sijoitusottelu, mikäli seuraava tai sitä seuraava peli on sijoitusottelu). Ulosajetun pelaajan nimi kirjataan joukkueen pelaajaluetteloon punaisella värillä siihen saakka, kunnes pelikielto on kärsitty. Ulosajetun pelaajan tilalle saa kutsua uuden pelaajan seuraavien pelien ajaksi, mutta tämä ei saa olla yli-ikäinen.
 
 
TEKNINEN ALUE SEKÄ KÄYTTÄYTYMINEN PELIALUEILLA:
 
Joukkueille perustetaan tekniset alueet (T) saman sivurajan tuntumaan hallin päätypuolille. 
Muut kenttien reuna-alueet, mukaan lukien keskialue ja päätyrajat on varattu yleisölle (Y).

Katsoja: Annathan maalivahdeille ja teknisellä alueella oleville pelaajille sekä toimihenkilöille rauhan keskittyä peliin.

Yleisö pysyy ystävällisesti pois tekniseltä alueelta!


KENTTÄ:
 
Pallomylly on täysimittainen halli-tekonurmikenttä. Hallin tekonurmipintainen kenttä on täysiltä mitoiltaan 64 x 100 metriä ja sen yhteydessä on juoksuharjoittelu- ja verryttelypaikat. Halli on puolilämmin tila, jossa palloillaan syys-, talvi- ja alkukevään sesongit 10–12 asteessa. Pelikentän pinta on keinonurmea, ns. kolmannen polven nurmituote, joka pelaajalle tuntuu luonnonnurmelta, se on kimmoisa ja pehmeä johtuen nurmen seassa olevasta kumirouhe- ja hiekka seoksesta. Hallissa voi käytännössä käyttää pelatessa lyhyitä pelihousuja.
 
TUOMARIT:
 
LPS T01 syysturnauksen 2013 pelit tuomitsee SPL Helsingin Piirin erotuomarikerhon tuomarit. Erotuomarikerho asettelee tuomarit peleihin.
Molempien sarjojen finaalipeleihin (sijat 1 ja 2) pyritään saamaan myös avustavat erotuomarit.
 
JURY:
 
LPS T01 syysturnauksen 2013 juryyn kuuluvat järjestäjän, yhden vierasjoukkueen sekä erotuomareiden edustajat, jotka kutsutaan tehtävään ilmoittautumisen päätyttyä. Jury vastaa siitä, että turnauksessa noudatetaan Kaikki Pelaa – sääntöjä. Juryn tehtäviin kuuluu myös puuttua mahdollisesti esiintyvin rikkeisiin keskustelemalla yhdessä sääntöjen vastaisesti toimivan joukkueen vastuuhenkilöiden kanssa sekä tarvittaessa raportoida turnausluvan myöntäneelle piirille sääntörikkomuksista. Järjestäjän edustaja juryssa toimii samalla turnauksen Kaikki Pelaa - vastaavana.
 
Jury:
 
Vierasjoukkueiden edustaja:
Jon Willberg (FC KasiYsi)
p. 040-643 4420
 
Järjestäjän edustaja:
Pekka Paulakannas (LPS)
p. 0400-154 337
 
Erotuomareiden edustaja:
Markus Terämaa
p. 050-517 9090
 
PROTESTI:
 
Protesti tulee esittää 15 min kuluttua protestin kohteena olevan pelin päättymisestä jollekin turnauksen juryn jäsenistä tai turnaustoimistoon. Protestin voi jättää puhelimitse, mutta se tulee toimittaa juryn käsiteltäväksi turnaustoimistoon kirjallisena välittömästi tämän jälkeen 15 min sisällä = max. 30 min. Protestin tekeminen maksaa 150 €, mikä summa maksetaan käteisellä kirjallisen protestin jättämisen yhteydessä turnaustoimistoon. Mikäli turnauksen jury hyväksyy protestin, palautetaan ennakkoon maksettu 150 € protestimaksu. Mikäli protesti hylätään juryn toimesta, 150 € protestimaksua ei palauteta.
Hyväksytyn protestin kohteena olleelle joukkueelle tuomitaan 2-0 tappio pelistä, joka oli protestin kohteena.
 
OIKEUS MUUTOKSIIN:
 
Järjestäjä pidättää itsellään oikeuden sääntöjen muutoksiin.
 
TERVETULOA LPS T01 syysturnaukseen 2013,
 
Pekka Paulakannas
Turnausvastaava

Yhteistyössä