Historia



Laajasalon Palloseura viettää vuonna 2018 40-vuotisjuhlavuottaan. Seuran perustava kokous pidettiin 11.9.1978 Kasperin kerholla Laajasalossa. Paikalla oli 14 jalkapallosta kiinnostunutta henkilöä.
 
Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin pääsihteeri Toni Bärlund.
 
Toiminta-ajatuksena oli silloin edistää ja jatkaa vuodesta 1971 aloitettua jalkapalloharrastusta Laajasalossa. Seura liittyi Suomen Palloliittoon. Ensimmäinen tavoite oli saada mukaan viisi joukkuetta kaudelle 1979. Edustusjoukkue aloitti piirisarjassa ja aluksi oli myös vireää junnutoimintaa koko 1980-luvun ajan. Olimme ehkä Helsingin suurimpia junnuseuroja. Vähitellen toiminta hiipui, kun seura ei valitettavasti saanut vetäjiä ja taustajoukkoja mukaan.
 
LPS:n yksi historian mieliin painuvin tapahtuma lienee ollut vuonna 1982, kun neuvostoliittolainen maalivahtikuuluisuus Lev Jashin ”Musta hämähäkki” luovutti seuralle Lev Jashin -turnauksen voitosta omalla kuvallaan varustetun keramiikkamaljakon, josta tuli uusi turnauksen kiertopalkinto.
 
Vuonna 1988 aloitettiin saarella panostamaan edustusjoukkueeseen. Silloinen varapuheenjohtaja Antti Sartimo katsoi, että edustusjoukkueen menestykseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Heti seuraavana vuonna oli kolmoseen nousu todella lähellä, kun valmentajana oli Hannu Tuukkanen.
 
Edustusjoukkue nousi III-disiooonaan 1999 juhlistamaan 20-vuotistaivaltaan. Siellä menestyttiin kohtalaisesti ja sitten vuonna 2003 yksi tärkeä tavoite toteutui, kun LPS voitti lohkonsa ja nousi Kakkoseen. Kaudella 2007 tuli saarelaisten paras saavutus, kun joukkueemme oli lohkonsa neljäs. Kaudella 2008 useat loukkaantumiset vaivasivat joukkuetta ja joukkue olikin putoamisrajan alapuolella. Pelaajavalmentaja Timo Salo uskoi kuitenkin säilymiseen, kun parhaat pelaajat saatiin rinkiin ja joukkue säilytti paikan kakkosessa vielä usean vuoden ajan. Kausi 2013 ei tuonut menestystä, edustusjoukkue jäi lohkonsa viimeiseksi ja näin ollen putoaminen sarjatasoa alemmaksi oli edessä. Kuin juhlavuoden kunniaksi, nousu Kakkoseen koitti jälleen kaudelle 2018.
 
LPS on toiminut jo 40 vuoden ajan lähinnä juniorijoukkueiden eteen työtä tekevänä seurana. Edustusjoukkueemme on kuitenkin ollut lippulaiva, jonka toivomme olevan jalkapalloa pelaavien nuorten saarelaisten esikuvana. Joukkue pelaa valtakunnan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ja se varmasti antaa seuramme junioreille ja heidän valmentajilleen sekä taustajoukoilleen uskoa tulevaisuuteen.
 
Laajasalon palloseuran jäsenmäärä ja toiminta on kasvanut tasaista tahtia usean vuoden ajan. Olemme merkittävä liikuttaja Laajasalon alueella, liikutamme yli 1000 ihmistä viikottain lähes "vauvasta vaariin". Viimeisen vajaan 10 vuoden aikana toiminta on ammattimaistunut ja olemme vapaaehtoisten toimijoiden rinnalle palkanneet myös päätoimisia työntekijöitä. 

Tällä hetkellä LPS:ssa pelaa edustusjoukkueen lisäksi kuusi aikuisten joukkuetta sekä 17 juniorijoukkuetta. Olemme eläneet jo usean vuoden ajan junioripuolen uutta tulemista. Pyrimme tasaisesti kasvattamaan seuraamme perustamalla uuden ikäkausijoukkueen joka vuosi. Haavenamme on kasvattaa näistä junioripelaajista tulevaisuuden edustusjoukkueen pelaajia. Lisäksi panostamme tyttöjen mukaan saamiseksi jalkapalloperheeseemme. Olemme myös merkittävä aikuisliikuttaja. Aikuisharrastajien määrä on ollut kasvussa viime vuosina.

Joukkuetoiminnoista lisätietoja löydät täältä.
Kerhotoiminnasta ja jalkapallokouluista lisätietoa täältä.

 
Seuran puheenjohtajat kautta aikain

Yhteistyössä