Ajankohtaista

Pienryhmäharjoittelu aloitetaan tiistaina 12.5.

Julkaistu: 08.05.2020 18:09

Laajsalon palloseura aloittaa pienryhmähajoittelun tiistaina 12.5. Harjoitusten ääreen palaa suurin osa joukkueista, kaikkein pienimmät pelaajat saavat kuitenkin odottaa harjoitusten alkamista kesäkuun alkuun, jolloin harjoitteluun liittyvät rajoitukset höllenevät vielä lisää. Pienryhmäharjoittelun ajaksion tehty erillinen vuorokartta.
Kesäkuun leirit pidetään normaalisti ja pääosa harrastetoiminnoista alkaa 1.6.

Laajasalon Palloseura palaa joukkuetoiminnan ääreen viikosta 20 alkaen. Alkuun palaamme harjoituksiin pienryhmissä, näillä näkymin normaaliin joukkuetoimintaan palataan kesäkuun alusta. Harjoituksiin palaamisen mahdollistaa valtioneuvoston, THL:n ja Palloliiton aiemmin tällä viikolla antamat linjaukset. Uusien linjausten mukaan harjoittelu alle 10 hengen ryhmissä on sallittua jo nyt. Nykytiedon mukaan kokoontumisrajoitus laajenee 50 henkeen kesäkuun alussa. Samalla kesäkuun alussa sallitaan myös mm. pelitoiminnan aloittaminen, käytännössä se tarkoittaa sitä, että jalkapalloharrastusta voidaan jatkaa suhteellisen normaalisti. Pienryhmäharjoitteluun liittyvät säännöt ja ohjeet on esitelty viestin lopussa.

 

Vaikka elämä pikkuhiljaa palautuu kohti normaaleja rutiineja, on muistettava, ettei epidemia tai riski sairastumisesta ole ohi. Nyt annetut ohjeistukset voivat nopeastikin muuttua, jos epidemiatilanne sitä vaatii. Siksi harjoituksiin palatessa on erityisen tärkeää muistaa noudattaa annettuja ohjeita täsmällisesti ja oikaisematta. Nyt jos koskaan on tärkeää muistaa, ettei sairaana tule harjoitella tai tulla harjoitustapahtumaan. On myös muistettava huolehtia käsihygieniasta ja ylläpitää ohjeistettuja turvavälejä. Vaikka harjoitustapahtuman ohjeet käydään pelaajien kanssa läpi ennen harjoitusta, toivoisimme perheiden käyvän ohjeet läpi myös kotona ennen treeneihin tuloa. Vaikka emme pääse vielä pelaamaan, voimme kuitenkin aloittaa muunlaisen harjoittelun ja nähdä myös joitain joukkuetovereitamme. Ohjeet on tehty sitä varten, että tämä tilanne säilyisi tai jopa paranisi, eikä tiukennuksiin ajauduta. Siksi on erityisen tärkeää lukea, ymmärtää ja noudattaa laadittuja ohjeita.

 

Ymmärrämme myös sen, että joillain pelureilla tai pelureiden perheissä on sellainen tilanne, ettei harjoituksiin palaaminen juuri nyt tunnu mielekkäältä tai turvalliselta. Emme missään tapauksessa pakota tai painosta ketään osallistumaan, haluamme kuitenkin tarjota mahdollisuuden treenata niille, jotka treenata haluavat. Päätös on kuitenkin aina kotona ja seuratoimintaan ei tule osallistua, mikäli vanhempi tai lapsi kokee tartuntariskin itselleen tai perheelle liian suureksi. Jos ette osallistu vielä toimintaan, muistattehan kertoa joukkueenjohdolle viipymättä.

 

Seuraamme jatkuvasti viranomaisten ja Palloliiton ohjeistuksia ja muutamme omiamme, mikäli tarvetta ilmenee.

 

Pian nähdään futiksen merkeissä

Ohjeistus Laajasalon Palloseuran juniori- ja aikuisjoukkueille pienryhmäharjoitteluun ja kesän toimintaan

 

Palloliiton ohjeistus pienryhmäharjoitteluun: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/palloliiton-paivitetyt-ohjeistukset-pienryhmaharjoitteluun

 

Yleistä

  • Laajasalon Palloseura aloittaa pienryhmäharjoittelun tiistaina 12.5.
  • Pienryhmäharjoittelu on sallittua 6.5. alkaen. korkeintaan 10 hengen ryhmissä (sis. valmennus)
  • Palloliiton ohjeet tarkentuvat lähipäivinä, muokkaamme omia ohjeitamme tarvittaessa.
    • Liitto keskustelee viranomaisten kanssa mm. tarvittavasta tilasta ja turvaetäisyyksistä
  • Suurin osa joukkueista aloittaa pienryhmäharjoittelun viikolla 20.
    • T11/12, P12, T13/14, P13 ja P14 aloittavat harjoittelun 1.6.
    • Myös muiden joukkueiden pelaajien osalta pelaajalla ja perheellä on aina mahdollisuus itse päättää, tuleeko mukaan vai ei.
  • ÄITI-/ISÄVALMENTAJIA TARVITAAN MUKAAN! Pienryhmäharjoittelu ei toimi vain palkkaa nauttivien valmentajien voimin.
    • Myös valmentajilla on tietysti oikeus jäädä pois esim. terveyssyihin vedoten.
  • Ilomäentien ja Hertan kentät eivät ole omaharjoittelukäytössä vuorojen aikana.
  • Normaali joukkuetoiminta aloitetaan 1.6.
  • Vuorokalenterit tehdään erikseen ajalle 11.-31.5.
  • Normaalit kesän vuorot alkavat kesäkuun alusta.
  • Päätoimisten lomautukset viedään loppuun suunnitellusti.
  • Päätoimisten vuosilomat pidetään normaalisti, joten myös joukkuetoiminnan lomakausi on heinäkuussa. Seura pyrkii järjestämään harjoitusmahdollisuuksia halukkaille joukkuetoiminnan tauon aikana.
  • Harrastetoiminnot aloitetaan 1.6.
  • Kesäleirit pidetään suunnitellusti. Osallistujamäärää rajataan ja sisältöä muokataan.
    • Ilmoittautuneet voivat perua maksutta 22.5. asti.

Maksut

  • Pelaajilla on mahdollisuus tulla mukaan harjoituksiin toukokuussa.
    • Jos pelaaja ei tule mukaan ennen kesäkuuta, ei toukokuusta tarvitse maksaa.
    • Mukaan tullaan/jätetään tulematta koko toukokuuksi.
    • Poisjäämisestä ilmoitus joukkueenjohdolle etukäteen.
    • Toukokuun toiminnasta poisjäävät pelaajat eivät vaikuta joukkueen muiden pelaajien maksun suuruuteen.
  • Toukokuun Hertan ja Ilomäen vuoroista ei maksua.
    • Kaupunki tukee toimintaa antamalla hakemuksesta vapautuksen vuokrista kenttäyhtiöille.
  • Kaupungin kentillä vuorot ilmaisia toukokuun loppuun asti.
  • Toukokuun kolmesta viimeisestä viikosta pienennetty lasku valmennuksesta.
  • Joukkueita, joilla ei ole toimintaa toukokuussa, ei laskuteta toukokuusta.

 

Vuorot

  • Vuorokalenteri tehdään erikseen ajalle 11.-31.5. Normaalit kesän vuorot alkavat kesäkuun alusta.
    • Kaikille pelaajille luvataan 1 harjoitus viikossa, pyritään useampaan.
    • Joukkueille toimitettavassa vuorokartassa kerrotaan myös, onko päätoiminen vastuuvalmentaja paikalla vai tarvitaanko vuorolle muu valmentaja
  • Yhdelle harjoitusvuorolle mahtuu enintään 9 pelaajaa ja 1 valmentaja.
    • Ilomäellä on tilaa yhdelle ryhmälle kerrallaan
    • Hertalla voi harjoitella kolme ryhmää kerrallaan. Jako: Hertta 1, Hertta 2 ja Lämmittely (kts kartta)
  • Vuorot ovat vain treenaavan ryhmän käytössä.
  • Väliaikaiset vuorot pyritään jakamaan siten, että ne noudattelevat aiemmin määriteltyjä harjoituspäiviä.
  • Väliaikaisissa vuoroissa pyritään huomioimaan se, että vastuuvalmentaja voisi olla mukana useamman ryhmän harjoituksissa (kuitenkin työaika huomioiden). Tämä tarkoittaa esimerkiksi peräkkäisiä vuoroja yhdelle joukkueelle.
  • VAPAAEHTOISIA VALMENTAJIA TARVITAAN MUKAAN, muuten tämä yhtälö ei tule toimimaan.
  • Ryhmät kiertävät viikoilla eli kaikki näkevät mahdollisuuksien mukaan vastuuvalmentajan yhtä usein
  • Vuoron kesto 50 minuuttia. Alkaa 5 yli ja loppuu 5 vaille.

 

Toiminta tapahtumaan tullessa ja sieltä lähtiessä

  • Tapahtumassa saa olla paikalla korkeintaan 10 henkeä.
    • Kentällä saavat olla vain ne henkilöt, joilla on varattu harjoitusvuoro
    • Tapahtumaan osallistumattomat vanhemmat, kaverit ja sisarukset aitojen ulkopuolella
    • Ylimääräiset omaharjoittelijat ohjataan treenaamaan muille kentille.
    • Koska emme päästä omaharjoittelijoita kentille, on meidän hyvä pyrkiä pysymään toukokuun ajan ohjattujen harjoitusten osalta poissa esim. uimarannan nurmelta.
  • Pyritään pitämään samat treeniryhmät koko pienryhmäharjoittelun ajan.
  • Kentälle ei saa tulla ennen harjoituksen alkua ja sieltä poistutaan välittömästi harjoituksen loputtua.
  • Kentälle tulo ja sieltä poistuminen eri porteista.
    • Poistuessa/tullessa pyritään välttämään kontaktia aloittavan/lopettavan ryhmän kanssa.
    • Hertalla kaikilla kolmella kentän osalla on omat kulkureittinsä, joita on noudatettava.
  • Kenttien yhteydessä olevat sosiaalitilat pysyvät suljettuina.
  • Harjoituksiin tullaan varusteet päällä ja sieltä poistutaan treenivarusteissa.
    • Varusteiden vaihtaminen kentällä vain jos se on välttämätöntä, silloinkin tulee muistaa pitää vähintään 2 metrin väli muihin käyttäjiin.
  • Kulkeminen harjoituksiin mieluiten kävellen, pyörällä tai omalla autolla. Vältä joukkoliikennettä, ei kimppakyydityksiä
  • Muistetaan käsihygienia ennen ja jälkeen harjoituksen.
  • Kentälle ei saa tulla ennen harjoituksen alkua ja sieltä poistutaan välittömästi harjoituksen loputtua.
  • Pelaajille kerrotaan etukäteen millä kentällä ja missä ryhmässä treenataan ennen treeniä -> Suoraan omalle kentälle
  • Ohjeet käytävä läpi kotona ennen harjoituksiin saapumista.
  • Tutustuthan myös Palloliiton ohjeisiin (linkki aiemmin viestissä)

 

 Yleisohjeet harjoitukseen

  • Pienryhmäharjoituksissa noudatetaan ohjeistuksia koko tapahtuman ajan.
  • Harjoituksen aikana pidettävä 2 metrin välit, siispä ei pelata pienpelejäkään.
  • Pelataan jaloilla. Vain jaloilla.
  • Ei maalivahtitreenejä, ei pääpelin harjoittelua.
  • Yhdessä harjoitteleva ryhmä pyritään pitämään mahdollisimman samana kunnes normaali joukkueharjoittelu taas sallitaan.
    • Joukkueenjohto ja valmennus jakavat ryhmät parhaaksi katsomallaan tavalla.
    • Ryhmät kiertävät viikoilla eli kaikki näkevät mahdollisuuksien mukaan vastuuvalmentajan yhtä usein.
  • Harjoituksissa ei käytetä liivejä
  • Tötsiä ja muita apuvälineitä käsittelee vain yksi henkilö
  • Turvavälien pituus on hyvä merkitä esim. Kartioin. Jopa aikuisurheilijoille (tai ainakin heille) pitää muistuttaa turvavälistä usein.
  • Harjoitusalueella on hyvä olla selkeitä alueita/merkkejä, joille valmentaja voi pelaajat asettaa ja neuvoa pitämään etäisyyden.
  • Omat juomapullot mukaan. Omasta pullosta ei anneta vettä kaverille.
  • Yskiminen hihaan, sylkemistä vältettävä.
  • Valmentajien tulee pyrkiä parhaansa mukaan valvomaan ohjeiden noudattamista
  • Muista nauttia harjoittelusta.

 

Muuta huomioitavaa

  • Seuratoimintaan ei pidä osallistua, jos vanhempi tai lapsi kokee tartuntariskin itselleen tai perheelle liian suureksi.
  • Seuran harjoituksiin ei saa osallistua, jos henkilöllä on hengitystieinfektion oireita.
  • Seuratoimintaan osallistuminen tapahtuu omalla vastuulla
  • Noudatamme valtioneuvoston ja palloliiton ohjeita. Mikäli ohjeet muuttuvat ja se vaikuttaa toimintaan tiedotamme siitä aina erikseen.

 

Pidetään itsemme ja läheisemme terveinä niin ennen treenejä, treenien aikana kuin treenien jälkeenkin.

Iloista futiskesää.

Yhteistyössä