Ajankohtaista

Veera Ronkainen seuran päätoimiseksi työntekijäksi

Julkaistu: 10.01.2019 17:31

Veera Ronkainen on palkattu seuran päätoimiseksi työntekijäksi tammikuun alusta alkaen. Veera vastaa seuran harrastetoiminnoista kuten perhefutiksesta, jalkapallokerhoista ja aikuisten futiskoulusta sekä toimii tyttöjoukkueiden valmennuskoordinaattorina.

Nuorimpien ikäluokkien kohdalla valmennuskoordinaattori tukee joukkueiden käytännön valmennustyötä harjoituksissa ja peleissä. Tehtäviin kuuluu myös järjestää valmentajatapaamisia ikäluokkien valmentajille. Vanhempien ikäluokkien kohdalla koordinaattorin tehtävänä on lähinnä tukea YJ joukkueessa pelaavia LPS pelaajia, toimia heidän edunvalvojanaan sekä varmistaa sujuva yhteistyö seurojen ja YJ joukkueiden välillä. 

”Haluan tuoda ikäluokkien valmennukseen suunnitelmallisuutta ja yhdenmukaisuutta sekä samalla vahvistaa seuran roolia joukkueiden toiminnassa. Pelaajille halutaan mahdollistaa omien tavoitteiden ja päämäärien mukaisesti mahdollisimman hyvä polku,” sanoo Veera.

”Oppisopimuskoulutuksesta ja sen aikana eri ikäluokissa toimimisesta olen saanut hyvän pohjan lasten ja nuorten parissa työskentelyyn. Uskon myös että omasta pelaajataustastani on tehtävässä hyötyä. Tytöiltä saatujen palautteiden perusteella tyttö- ja naisnäkökulman esiin tuominen joukkuetoiminnassa on ollut hyvä asia.” Veera Ronkainen kertoo.

”Seurana olemme tyytyväisiä että yhdessä tyttöpuolen toimijoiden kanssa suunniteltu toimintamalli on nyt saatu toteutukseen. Olemme iloisia että Veera jatkaa meillä päätoimisena työntekijänä ja kesäleiriläisille tiedoksi että Veeran vitsituokiot saavat jatkoa myös ensi kesän leireillä”,  hallintopäällikkö Mia Stierncreutz toteaa lopuksi.

Yhteistyössä