Ajankohtaista

LPS:lle toiminnanjohtaja

Julkaistu: 08.11.2018 11:52


Liikuntatieteiden maisteri Juha Tikander on valittu Laajasalon Palloseura LPS ry:n toiminnanjohtajaksi.

”Puolivuotta meneillään ollut toiminnan vakauttaminen tuli nyt tärkeään välietappiin. Tämän myötä LPS saaren suurimpana kolmannen sektorin toimijana ja merkittävänä Helsinkiläisenä jalkapalloseurana ottaa vastuullisen askeleen eteenpäin” sanoo seuran puheenjohtaja Vesa Marttinen.

Seuraavien vuosien näkyvissä oleva pelaajapotentiaali ja toimintaympäristön muutokset edellyttää entistä ammattimaisempaa lähestymistä. Tämä koskee harraste- ja kilpailutoimintaa, hallintoa sekä yhteistyötä sidosryhmien kanssa. Tulevaksi kaudeksi sovittu peliryhmien ja valmentamisen koordinoinnin selkeyttämisen lisäksi, tämä normaali hierarkia, tukee seuran työntekijöiden ja vapaaehtoisten keskitymmistä jatkossa aidosti omiin rooleihinsa. Viimeisten muutaman kuukauden aikana hallitus kävi läpi useita kandidaatteja ja henkilöstöpalvelu Operaria Oy:n tuella on tämä prosessi nyt saatu vietyä loppuun. Marttinen jatkaa: ”Juhalla on aito kiinnostus ja näkemys urheiluun. Hänen myötä LPS saa operatiiviseen toimintaan lisää liikunta-alan johtamisen kokemusta ja otetta.”

Juha Tikander toimii tällä hetkellä Pallo-Pojat Juniorit ry:n toiminnanjohtajana ja aloittaa LPS:n palveluksessa 10.12.2018. Ennen PPJ uraansa, Juha Tikander oli Sipoossa ja Pornaisissa liikuntatoimen vastaavan tehtävissä. ”Laajasalon Palloseuraan siirtyminen tarkoittaa minulle uutta mielenkiintoista haastetta ja toisaalta uutta mahdollisuutta päästä kehittämään suomalaista ja helsinkiläistä jalkapalloa sekä jalkapallokulttuuria. Innokkaasti odotan myös mahdollisuutta jakaa ajatuksia futiksesta ja seuratoiminnasta uusien työtoverien sekä muiden LPS-yhteisön jäsenten kanssa” Tikander sanoo.

Seuran toiminta kaudelle 2019 etenee uuden Toiminnanjohtajan alaisuudessa. Samalla uskomme toiminnan kykenevän vastaamaan tulevaan kehitykseen. Vielä loppuvuodesta 2018 Laajasalon Palloseura LPS ry:llä on sääntömääräinen vuosikokous, jossa valitaan seuran hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle sekä hallituksen laajentamiseksi. Ensi kevään hallituksen keskeisenä tehtävänä on seuran strategiasta päättäminen. Tässä hallitus tukeutuu toiminnanjohtajan, työntekijöiden, joukkueiden ja muiden vapaaehtoisten avoimiin näkemyksiin.

Helsinki,
1.11.2018

Lisätietoja:
Vesa Marttinen
Puheenjohtaja, Laajasalon Palloseura LPS ry
040-8222910
vesa.marttinen@marinecycles.com

Yhteistyössä