Ajankohtaista

Haastejoukkueen hieno taival Paiha Cupissa!

Julkaistu: 28.04.2017 11:12

Turnauksesta tuliaisina pronssiset mitalit

Tyttöjen 04-06 Haastejoukkue kävi ennen piirisarjan alkua hakemassa boostia alkavaan kauteen Paimiossa järjestetystä Paiha Cupista. Kaksipäiväisen turnauksen pelit pelattiin kuuden joukkueen kesken, yksinkertaisena sarjana. Näin ollen jokaisessa pelissä oli panosta, sillä jokaisella kerätyllä pisteellä oli merkityksensä lopulliseen sijoittumiseen turnauksessa. Haastejoukkuetta lähtivät vahvistamaan lauantaiksi 07-08 joukkueen Annika, sekä United-joukkueen Enni sekä molemmiksi päiviksi Madde 07-08 joukkueesta. Lisäksi mukana oli kätensä loukannut Ellen, joka mahtavasti tsemppasi joukkuetta kentän laidalta.

 

Lauantain ensimmäiseen peliin vastaan saatiin Turun Weikot. Pelin alku lähti hieman jännittyneesti liikkeelle, puolin ja toisin. Lopulta turkulaiset saivat pallon tolppien sisään ja pääsivät pelissä hieman niskan päälle ottelun päättyessä lukemiin 0-4. Liekö aamuinen matkustus Paimioon vielä painanut pelaajissa. Näillä innokkailla tytöillä päät pysyivät kuitenkin pystyssä ja seuraavaan peliin lähdettiin täydellä tsempillä. Toisessa pelissä MaPS:ia vastaan kentällä olikin aivan toisenlainen LPS; tilanteisiin mentiin kovaa, vaikka vastassa olleen joukkueen tytöt olivatkin muutamaakin päätä pidempiä. Maalipaikkoja oli ja tolpat kolisivat useampaankin otteeseen. Hienosti pelatun syöttökuvion päätteeksi saimme lopulta pallon maaliin, maalintekijänä Maija. Tilanne 0-1 LPS:lle. Taistelimme loppuun asti ja maalissa Monna esitti kylmänviileitä torjuntoja. Loppulukemat jäivät meille 0-1. Turnauksen ensimmäinen voitto ja sekös se maistuikin hyvälle.

 

Lauantain viimeiseen peliin vastaan asettui FC Reipas Lahdesta. Keskikentällä ja puolustuksessa nähtiin yhä enemmän päättäväisyyttä varsinkin puolustustilanteissa. Hienoa kropan peliin laittoa väläyttelivät keskikentän keskellä pelanneet Enni ja Matilda. Vaikka peli päättyikin usean LPS:n läheltä piti tilanteen jälkeen FC Reippaan 0-3 voittoon, vaihtopenkiltä oli mukavaa seurata kentällä joka sekunnista nauttivia tyttöjä. Pelien jälkeen suuntasimme joukkueiden käytössä olleeseen Paimion uimahalliin pulikoimaan ennen koulumajoitukseen siirtymistä. Loppuilta sujuikin valmennuksen ja tyttöjen yhdessäolon merkeissä, kunnes käperryimme makuupusseihin ja aloimme keräämään virtaa seuraavan päivän kahteen peliin.

 

Sunnuntain peleihin lähdettiin tiedostaen, että kahdella voitolla olisimme kiinni pronssimitaleissa. Ensimmäisessä pelissä vastaamme asettui Turun Nappulaliiga. Peliin lähdettiin hyvällä energialla ja ensiminuuteilta asti näytti sille, että tämä on meidän peli. Tytöistä huokui sisua ja voitontahto. Tolpat kilahtelivat tässäkin pelissä useampaan otteeseen. Puolessa välissä peliä luottopakkimme Netta joutui kovan taklauksen kohteeksi ja peli jäi ikävästi häneltä kesken. Pieni pelaajien pyöritys pelipaikalta toiselle ja peli jatkui. Maali roikkui ilmassa koko ottelun ajan ja antoi odotuttaa aina pelin loppuminuuteille saakka. Hienon hyökkäyksen päätteeksi laidassa pelannut Veera laukoi pallon vastustajan verkkoon viimeisellä minuutilla. Peli meille 1-0 ja mahdollisuudet pronssiin elivät yhä. Huh, mitä jännitystä! Turnauksen viimeiseen peliin lähdimme ilman vaihtopelaajia. Jaloissa painoi, mutta mieli oli virkeä ja voitontahtoa löytyi koko joukkueelta. Viimeisessä pelissä vastaamme asettui turnausjärjestäjä Paiha. Joukkue painoi kovaa päälle, eikä päästänyt meitä helpolla. Puolustuksessa Cessi ja Matilda onnistuivat pysäyttämään Paihan hyökkäykset ja helpottamaan maalilla vakuuttavan pelin pelanneen Veeran tehtävää. Keskikentällä Monna, Selma, Maija ja Madde jaksoivat hyvin pelata molempiin suuntiin väsymyksestä huolimatta. Kärjessä Isabel onnistui viemään vastustajalta aikaa pois kovalla prässillä. Hienon yhteispelin päätteeksi loppulukemat meille 0-2.

 

Omien peliemme päätyttyä haimme ansaitut herkut buffetista ja jännitimme vielä viimeisten pelien lopputuloksia, jotka ratkaisivat myös meidän sijoituksemme. Lopputulokset olivat meidän kannaltamme suotuisat ja kotiin tuomisiksi saimme hienon pokaalin ja pronssimitalit kaulaan! Hieno turnaus takana kaikin puolin, turnausjärjestelyt olivat kohdillaan ja peleissä nähtiin upeita suorituksia. Tästä on hyvä jatkaa lauantaina pelattavaan piirisarjan avaukseen. Valmennus kiittää ja kuittaa!

Yhteistyössä