Regions´ Cup 2016


Suomen Regions’ Cup on Suomessa järjestettävä miesten jalkapallokilpailu, johon voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka osallistuvat piirien viralliseen kilpailutoimintaan eli joukkueet, jotka pelaavat Kolmosessa tai alemmassa sarjassa. JKKI-joukkueet eivät voi osallistua kilpailuun. Regions’ Cup pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 2012. Suomen Regions’ Cupin loppuottelu pelataan Suomen Cupin loppuottelun yhteydessä.

Parittomina vuosina cupin voittaja pääsee edustamaan Suomea seuraavan vuoden
UEFA Regions’ Cupiin, joka pelataan joka toinen vuosi.

Suomen Regions´ Cup 2016 >>

Ilmoittautuneet joukkueet (ilmoittautuminen päättyi 31.1.2016) >>

Kaikki otteluohjelmat ja Tulokset >>


LPS/Edustus pelasi historiansa ensimmäisen Regions´ Cup -pelin 11.4.2015 samassa Miesten Kolmosen lohkossa pelaavaa HIFK/2 vastaan. Tiukasta pelistä niukka voitto tuolloin HIFK/2:lle.

LPS:n peliurakka Suomen Regios´Cupissa alkoi viime vuoden tapaan vieraspelillä samassa Kolmosen Ykköslohkossa pelaavaa HIFK/2 joukkuetta vastaan Talin hallissa. Mainiosti Saaren vihreät hoitivat matsin himaan. Seuraava kierros arvottiin 19.4. ja vastaan asettui arvonnan myötä FC Honka/Akatemia Kotisaaren tekiksellä Laajasalon Hertta Areenalla 14.5. Harmillisesti Saarelaisten toisen puoliajan hyvästä pallonhallinnasta huolimatta Honkalaiset pääsivät rokottamaan paikastaan voittomaalin, joten Regions´Cupissa pelikierrokset jäivät kahteen tänä vuonna.

9.4.2016 klo 16:15
Tali JPH, Helsinki
HIFK/2 - LPS
Tulos: 2 - 3

14.5.2016 klo 17:00
Laajasalo TN, Helsinki
LPS - FC Honka/Akatemia
Tulos: 2 - 3

Regions´ Cup 2016 ohjelma: 

  Kierros  Pelipäivät  Arvonta
  1. Kierros   viim. 17.4.   9.2.
  2. Kierros       viim. 15.5.   19.4.
  3. Kierros   viim. 5.6.   17.5.
  4. Kierros   viim. 3.7.   7.6.
  Puolivälierät (1/8)   viim. 31.7.   5.7.
  Välierät (1/4)   viim. 21.8.   2.8.
  Finaali   24.9.   2.8. (Ko-Vi)

Yhteistyössä